Kesävaatteita

Ehdin äitisylomalla ompelemaan muutaman vaatteen, mutta en sitten ehtinyt ottamaan niistä enää valokuvia. Tässä kesäisimmät. Pojan t-paidat on muistaakseni tehty Ottobren Robot-kaavalla. Pelkäsin ensin, että kaula-aukosta tuli liian kireä, mutta on osoittautunut käytössä juuri sopivaksi. Liikennepaidasta sain napattua yhden kuvan ikiliikkujan päällä. Hihoihin kangas tuli leikattua väärinpäin, mutta tilannetta ei enää voinut korjata, koska kangasta oli tosi nafti pala.

Kesäpaita

Pesukarhu 001

Shortsit on tehty Donkey-kaavalla, joka löytyy 3/2012 Ottobresta. Näitä olisin tehnyt mieluusti lisää, mutta aika loppui kesken. Traktorikangas on saatu lahjaksi. Lämpimänkeltainen resori on Sampsukalta. Liikenne- ja pesukarhutrikoo ovat myöskin Sampsukalta. Turkoosi resori on Royal-tuotteelta. Pesukarhu-paidan hihat on tehty Marimekon kankaasta.

Shortsit 002

Shortsit 001

About Anna

Olen kolmenkympin ylittänyt kahden lapsen äiti. Poika 8/11 ja tyttö 4/13. Päätin pari vuotta siten elvyttää yläasteen ompeluoppeja ja sillä tiellä ollaan. Ompelun ja neulomisen lisäksi olen innostunut hyvästä ruuasta ja sen laitosta. Näiden ohessa harrastuksiini kuluu hyvien ja vähemmän hyvien kirjojen lukeminen.
This entry was posted in Käsityöt and tagged , . Bookmark the permalink.