Raparperi: ruuat ja värjäys

Raparperi on todella ihanaa. Tänä kesänä on tullut tehtyä raparperipiirakkaa ja raparperikiisseliä. Nappasin joskus alkukesästä talteen Hesarin ruokasivut,  kun siellä esiteltiin erilaisia raparperiohjeita. Kokeilin tänään raparperilohta.

Raparperilohi

600-800 g lohta

1 tl suolaa

1 1/2 tl raparperipaloja

2 tl raastettua tuoretta inkivääriä

pala chiliä tai 1 tl sambal oelek -chilitahnaa

2 rkl juoksevaa hunajaa

2 rkl soijakastiketta

1 rkl seesaminsiemeniä

Pinnalle: ruohosipulia tai kevätsipulia

 

Pane filee kokonaisena uunivuokaan tai leikkaa sen neljäksi palaksi ja aseta se leivinpaperilla peitetylle pellille tai vuokaan nahkapuoli alaspäin. Sirottele pinnalle suolaa.

Paloittele raparperit pieneksi hakkelukseksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna chili. Sekoita raparperihakkeluksen joukkoon inkivääriraaste, chili, hunaja ja soija.

Levitä seos lohenpalojen pintaan. Sirottele päälle seesaminsiemeniä.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kokonainen filee vaatii puolen tunnin kypsentämisen. Sirottele pintaan hienonnettua ruohosipulia tai kevätsipulia.

Värjäys

Uusimmassa Suuressa Käsityölehdessä kirjoitettiin kasviväreillä värjäyksestä kertovasta kirjasta. Se oli pakko hankkia. Kirja on “Luonnosta väriä lankoihin” ja sen ovat kirjoittaneet Riitta Aittomäki, Hans Colliander ja Heikki Kotiranta. Värjäykseen on käytetty muun muassa raparperia. Kirjan loppupuolella on ohje, jossa on käytetty sekä raparperinlehtiä että nokkosta. Tätä on pakko kokeilla ensi vuoden alkukesänä. Raparperista saisi siten käytettyä sekä varret että lehdet.  Onko kukaan kokeillut?

About Anna

Olen kolmenkympin ylittänyt kahden lapsen äiti. Poika 8/11 ja tyttö 4/13. Päätin pari vuotta siten elvyttää yläasteen ompeluoppeja ja sillä tiellä ollaan. Ompelun ja neulomisen lisäksi olen innostunut hyvästä ruuasta ja sen laitosta. Näiden ohessa harrastuksiini kuluu hyvien ja vähemmän hyvien kirjojen lukeminen.
This entry was posted in Käsityöt, Kokkaus and tagged , , . Bookmark the permalink.